Toronto Blue Jays ei paljon Metsin ja Philliesin huonoudelle häpeä
Jos on harmaata Kuopiossa niin on sitä myös Torontossa.
Blue Jays on ollut koko kauden alun tasainen alisuoriutuja. Enkä todella odottanut tällaista alkua viime kauden finalistilta. Päin vastoin odotin heiltä räjähtävää, jopa dominoivaa alkua. Samanlaista kuin on kahdelta muulta jättiläiseltä -Yankeesilta ja Dodgersilta- nähty.
Toisaalta offseasonin liikkeet olivat isoja ja tähän kauteen lataus selvästi kova. Tällainen ajaa helposti juuri joko/tai tilanteeseen. Eli kausi alkaa todella vahvasti ja kantaa loppuun asti, tai sitten juuri niin kuin Blue Jaysille on käynyt, lataus menee yli ja paketti on jo kauteen lähtiessä levällään.
Pureudutaan hieman haasteisiin.
Blue Jaysin hyökkäys näyttää mielenkiintoiselta ja numeroiden valossa joukkueella ei sinänsä tulevaa ajatellen hätä ole. Heillä nimittäin lyöntipeli on sinällään kunnossa. Jays pääsee etenemään pesälle tällä hetkellä kohtuullisen hyvin (. OBP 312), mutta se ei saa konvertoitua etenijöitä juoksuiksi. Juoksutuotannon tehottomuudesta kertoo heidän wRC+ 95, jonka mallini mukaan pitäisi olla 10 pistettä paremmalla tasolla eli 105. Heikko juoksutuotanto johtuu heikosta lyöntilaadusta. Jays osuu palloon, mutta ei tarpeeksi vaarallisesti (barrel % 6,4 %)*.
Uskon silti vahvasti, että Blue Jays saa lyöntilaatunsa korjattua ja he tulevat kauden lopussa taistelemaan Yankeesin kanssa tosissaan divisioonan kärkisijasta. Keväällä he ovat sitten nälkäisiä.
Eli äskeinen vielä suomeksi sanottuna. Blue Jaysilla on kyllä sattunut näin kauden alkuun huonoa tuuria, jota herra Varianssi (viittaus finanssimaailman herra Markkinaan) jakelee kullekin joukkueelle pitkin kautta ja naureskelee partaansa. Tämän lisäksi heillä on myös oikea rakenteellinen haaste lyönnin laadussa ja juuri siihen heidän tulee keskittyä.
*Barrel% (barrel rate) kertoo, kuinka suuri osuus lyöjän lyönneistä on "täydellisesti osuttuja", eli sellaisia kontakteja, joista syntyy keskimäärin erittäin kovaa tulosta.